Silloin tällöin on tarve hiekkapuhallukselle. Tarpeet on kuitenkin aika pienille osille, joten millekään isolle kaapille ei ole tarvetta. Eikä kyllä tilaakaan!
Tämä(kin) on ns. viikonloppu projekti. Projekti jonka suorittaa vaivatta yhdessä viikonlopussa tai illassa. Alla on video kaapin teosta. Tässä olevat sanalliset ohjeet täydentää videota, ei toisinpäin, eli katso video!
Iso osa käytetyistä osista on ns. ylijäämää, kerätty ympäri taloa ja talleja, syystä tai toisesta jäänyt vähemmälle käytölle tai tarpeettomaksi.
Kaikki muut osat on samasta paikasta, eli Biltemasta. Olen alle kerännyt kaikki tuotteet ja niissä näkyy koodit, jos haluaa vaikka suoraan ostoslistan.
Koko puhalluskaapin pohjana toimii tukeva muovilaatikko. koko on L 400 x P 600 X K 400mm. Korkeudesta en ole ihan varma, voi olla enemmänkin.
Defe
Laatikon koko sattui olemaan täsmälleen sama kuin Bilteman pleksimuovi, 400x600mm. Pleksikannen ja laatikon väliin löytyi tiivistenauhaa. Tuo on ihan ehdoton, muuten on hienoa hiekkaa joka paikassa!
Nurkista löytyi myös 32mm viemäriputkea, 12v led työvalo, vanha PC:n 12v tuuletin, hyllyritilä ja puutavaraa. Valo on aika ehdoton, koska puhaltaessa on melkoinen ”sumu” kopissa ja samasta syystä tein myös tuon ilmanpoiston.
Ilmanpoiston toteutin tuolla 32mm viemärin putkella/kulmalla. Ulkopuolelle PC:n tuuletin imemään ja itse putkeen työnsin kodin ilmanvaihtokoneessa olevaa karkeasuodatinta. Älä työnnä kovin täyteen, vaan ihan ilmavasti vaan sinne pikku ”rulla”. Ei ole tarkoitus tehdä mitän HEPA tasoista suodatusta, vaan saada vähän ilma vaihtumaan.
Muista laittaa valon jalkaan ylimääräiset isot prikat ja nyloc -mutteri. Tällöin valaisin ei väännä muovia ja sitä on kuitenkin mahdollista säätää.
Valovirtakytkennät kuuluu ammattilaiselle, eli kaikki 220V ja siitä ylöspäin. Heikkovirtakytkentöjä (esimerkiksi 12-36V) saa tehdä kuka tahansa ja niissä usein toimii sanonta: ”Savun hälvettyä tarkista kytkentä”
Defe
Virtalähteeksi löytyi Biltemasta LED valaisimien (nauhat yms) tarkoitetun aparaatin. Eli muuntaja 230 -> 12v ja 2A tehot. Hieman tämä kohta epäilytti, nimittäin valaisimen tiedoissa oli aikanaan puhuttu 36w:t tehoista. Virtalähde siis on hieman alimitoitettu, mutta toimi silti ok, eikä lämpeä alitehoisuudesta huolimatta. Lisäksihän tuo pyörittää puhallinta, mutta sen virrankulutus on luokkaa 0,xx Amperia. Koska halusin pitää tämän yksinkertaisena, en laittanut katkaisijoita, vaan suoraan pistoke seinään ja homma rokkaa.
Pohjalle pitää rakentaa joku koroke, millä puhallettavat tavarat on. Hiekka ja puhalluspistoolin imuosa jäävät tämän ritilän alle. Kaikkein parasto olisi, jos pystyy tekemään pohjalle ”kourun” tai jonkun muun kallistuksen, joka ohjaa palautuvat hiekat takaisin imuosaan. Käytin ylimääräistä hyllyritilää ja paria laudanpätkää.
Seuraavaksi hieman konstikkaampi kokonaisuus. Hanskat ja niiden läpivienti. En pikaisella etsinnällä löytänyt haluamiani käsineitä, eli joko sähköasennuksiin tarkoitettuja tai joissakin öljy yms töissä käytettyjä. Hanskat saisivat olla aika paksut, koska hiekka tulee oikeasti aika kovalla paineella ja puhkaisee hepposet hanskat varsin helposti. Sen jälkeen meneekin sitten puhki jotain muuta…
Tarina jatkuu ”karusellin” jälkeen!
Hanskat pitää myös olla pitkävartiset, koska varsia käytetään ulkopuolella kiinnitykseen. Koska en löytänyt sitä mitä halusin, aloin soveltamaan. Löysin K-Raudan valikoimista pitkät viiltosuojat, joissa on peukalo reikä. Eli ei ole varsinaiset hanskat. Itse hanskoiksi valitsin talvimalliset kohtuu paksut. Pitää vaan muistaa olla puhaltelematta käsiin, keskittyy työkappaleisiin.
Käsitöiden ammattilainen hurautti viiltosuojat ja hanskat yhteen. Käykääpä tutustumassa Handmade By Linjaa -sivuihin! Samasta ompelimosta on videolla näkyvä huppari..
Defe
Seuraavaksi reijät pieniä ilmanvaihtoputkia varten (125mm). Putket liimasin Gorilla uretaaniliimalla. Liima on kätevää, koska se turpoaa ja sitä voi kiihdyttää kosteudella. Silikoni ei oikein tahdo pysyä näissä rasvaisissa muoveissa, siksi käytin liimaa. Kun putket kiinnittynyt, hanskat niihin kiinni.
Tämän jälkeen vielä paineletkun ”läpivienti”, hieman puhalluspistoolin letkujen lyhennystä ja lopuksi hiekat poteroon & pleksi paikalleen. Käytin tähänkin niin yksinkertaista tapaa kuin vain voi olla, eli pieniä liimapuristimia. Niitä voi käyttää muuhun, kun boxi ei ole käytössä.
Lopuksi testaus ja hyvinhän tämä toimii. Kaikki on pidetty niin yksinkertaisena kuin nyt yksinkertaiseltsa ihmiseltä voi odottaa. Kustannuksia en laskenut, mutta aika paljonhan tuossa käytettiin ylijäämä tarpeita.
Defe





