Orijärven kuparikaivos toimi vuosina 1757–1955 Kiskon pitäjässä Varsinais-Suomessa.
Wikipedia:
Kaivoksen malmin kuparipitoisuus oli parhaimmillaan jopa 3 % ja keskimäärin louhittu malmi sisälsi 1,5 % lyijyä, 4,5 % sinkkiä ja 1,0 % kuparia. Orijärven kaivoksesta louhittiin sen 200-vuotisen historian aikana noin 1,352 miljoonaa tonnia malmia.
- 1758–1928 615 683 tonnia (kuparia 9 307 tonnia, sinkkiä 87 tonnia)
- 1929–1955 736 400 tonnia (kuparia 12 546 tonnia, sinkkiä 21 946 tonnia)
Kaivoksen historia alkoi 1757 kun Orijärven ratsutilan omistanut Johan Isaksson (Juhana Iisakinpoika) löysi mailtaan kupariesiintymän. Kaivostoiminta alkoi jo seuraavana vuonna vuorivouti J. A. Liljeqvistin johdolla. Kaivoksen pääomistajaksi tuli 1764 Kosken, Fiskarsin ja Antskogin ruukit omistanut Robert Finlay. Finlayn ruukit ja Orijärven kaivos siirtyivät sitten vuonna 1783 tukholmalaisen tukkukauppias Bengt Magnus Björkmanin haltuun. Pääkaivoksen muodosti 1700-luvun lopulla Isokaivos eli Vanha kaivos, muita kaivoksia olivat Keskikaivos (1774), Länsikaivos (1779) ja Oikokujankaivos (1787). Björkmanin aikana rakenenttiin myös kaivoksen rokokoo-tyylinen päärakennus.
Kaivoksesta louhittu malmi kuljetettiin aluksi Ruotsiin jalostettavaksi. Björkmanin aikana rakennettiin Perniön Koskelle ja Karjalohjan Kärkelään kuparisulatot, Antskogiin survin- ja rikastuslaitos, sekä kasarrus- ja vasaralaitos Fiskarsiin. Tämä jalostusketju tuotti raakakuparia Orijärven malmista. Kuparin kuljetusta varten rakennettiin Suomen ensimmäiset sulkukanavat Antskogiin ja Koskelle vuosina 1824 ja 1826.
Björkman möi Suomessa omistamansa ruukit ja Orijärven kaivokset 1815 pojalleen Ludvigille joka asettui asumaan Fiskarsiin. Kuparin hinnan voimakas lasku pakotti Ludvig Björkman myymään laitokset 1822 turkulaiselle asessori John Jacob von Julinille. John Jacob von Julin omisti kaivoksen kuolemaansa saakka 1853. Hänen jälkeensä se oli perikunnan hallussa kunnes se siirtyi perinnönjaossa 1866 Emil von Julinille yhdessä Fiskarsin, Antskogin ja Kärkelän ruukkien kanssa.
Emil von Julinin tehtyä vararikon 1875 hänen omaisuutensa oli tehtailija Albert von Julinin johtaman väliaikaishallinnon hoidettavana vuoteen 1883 saakka jolloin ruukit ja kaivokset siirtyivät vastaperustetulle Fiskars Ab-nimiselle yhtiölle.
Fiskars Ab omisti Orijärven kaivoksen vuoteen 1906 saakka jolloin kaivos myytiin The Finnish-American Mining Company-nimiselle yritykselle. Tämä yhtiö teki konkurssin 1912 ja vuonna 1915 kaivos myytiin huutokaupassa Oy Vuorikaivos-yhtiölle. Vuonna 1918 kaivoksen omistajaksi tuli Orijärvi Gruvaktiebolag jonka osake-enemmistö oli aluksi tukholmalaisella Centralgruppens Emissionsaktiebolagetilla ja vuodesta 1928 Falunissa toimineella AB Zinkgruvor yhtiöllä. Vuonna 1945 kaivos siirtyi Outokumpu Oy:n omistukseen ja tässä vaiheessa aloitettiin myös lyijyn ja sinkin talteenotto malmista.
Malmin louhinta jatkui miltei keskeytyksettä vuoteen 1870 saakka mutta sen jälkeen kaivos on malmivarojen ehtymisen takia lähestulkoon seisahduksissa aina vuoteen 1931 saakka. Kaivoksen viimeinen teollinen toimintavaihe ajoittui vuosiin 1929–1955. Tämän vaiheen aikana kaivoksesta louhittiin uutta malmia sekä käsiteltiin vanhaa hylkykiveä yhteensä 715 642 tonnia. Kiviaineksen kuparipitoisuus oli tällöin enää 0,84%.
Museovirasto määritteli vuonna 2009 Orijärven kaivosyhdyskunnan yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä kulttuuriympäristöistä.
Museovirasto:
Orijärvi on maamme ensimmäinen kuparikaivos, jonka ympärille muodostunut yhdyskunta koostuu veden peittämien avolouhosten lisäksi vanhasta kaivostornista, 1700-luvun lopulla rakennetusta ruukinkartanosta sekä työväenasunnoista ja työväentalosta. Kaivosalue on myös maisemallisesti vaikuttava.
Kaivosyhdyskunnan kyläkeskus on muodostunut kaivoksen ympärille. Kaivoslouhos on veden täyttämä ja Kaivostien molemmin puolin maastossa levittäytyy malminlouhinnan jätekiviainesta. Kaivostien risteyksessä on kaksikerroksinen työväen asuinkasarmi, joka on vailla käyttöä. Lisäksi kaivoksen lähistöllä Orijärven pohjoisrannalla on runsaasti työväen asuintaloja ja torppia. Työväentalo 1900-luvun alusta sijaitsee kaivosyhdyskunnan alueen länsilaidalla.
Orijärven 1700-luvun lopulla rakennettu johtajan asuinrakennus on tyypillinen rokokoorakennus ja lähes lähes identtinen Kärkelän ruukin samanikäisen päärakennuksen kanssa. Rakennus on restauroitu arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnitelman mukaan 1965 ja tuolloin sisätilat on uudistettu. Kartano on ollut Outokummun kokous- ja koulutustiloina.
Orijärven kupariesiintymä löydettiin 1757 ja Suomen ensimmäinen kuparikaivos avattiin 1759. Kaivoksessa oli 1796 seitsemän kaivoskuilua, pajoja, malmihuone, hiilihuone sekä kaivosvoudin asunto. 1800-luvun alku oli kaivoksen kukoistuksen aikaa ja työntekijöiden määrä oli noussut 1770-luvun kymmenestä sataan.
Orijärven osti Bengt Magnus Björkman 1783 ja päärakennus rakennettiin hänen aikanaan 1790-luvulla. Suunnittelijana pidetään ruotsalaista rakennusmestari Johan Laxia, joka suunnitteli myös Fiskarsin ja Kärkelän rakennuksia. Kaivosyhtiöllä oli 50 työväenasuntoa 1822 ja osalla työntekijöistä oli torppa yhtiön maalla. Kaivosyhdyskunta oli omavarainen niin maanviljelyn ja karjanhoidon kuin myöhemmin sähköntuotannonkin suhteen.
1870-luvulla Orijärvi mainittiin maamme suurimpana teollisuuslaitoksena, mutta sen toiminta väheni 1800-luvun loppupuoliskolla. Kaivostoiminnan uudelleen aloittamista on suunniteltu 2000-luvulla.
Museovirasto: Orijärven kaivosyhdyskunta – Kartta
Lainauksia muista lähteistä:
Laaja historiikki kaivostoiminnan alusta Suomessa ja Orijärven kaivoksesta – Salossa 2013, Heidi Grahn (pdf). Todella laaja, mukana myös vanhoja kuvia alueesta.
Ympäristöhaitat 2010
Tekniikka & talous -verkkojulkaisu:
Orijärven kaivos on Suomen vanhin kuparikaivos. Kaivoksen rikastushiekka-alueelta on kulkeutunut suuria määriä erityisesti sinkkiä, kuparia ja lyijyä Ori- ja Määrjärveen.
Turun yliopiston tutkimuksessa on havaittu, että Orijärvestä ovat vapaassa vedessä elävät piilevät kadonneet kokonaan metallikuormituksen myötä. Lisäksi osa pintasedimentissä olevista piilevistä on epämuodostuneita.
Orijärven piilevästö koostuu nykyään vain järven ranta-alueella elävistä lajeista. Myös Määrjärvessä ovat vapaassa vedessä elävät lajit taantuneet.
Rikastushiekka-alueelta peräisin oleva metallikuormitus näkyy järvien sedimenttien kohonneissa metallipitoisuuksissa. Orijärven pintasedimentti on sinkki-, kupari- ja lyijypitoisuuksien sekä paikoitellen myös kadmiumpitoisuuksien osalta luokiteltavissa saastuneeksi.
Orijärven kuparikaivoksen rikastushiekka-aluetta on kunnostettu viime aikoina, ja suora yhteys Orijärveen on padottu.
”Orijärven ja Määrjärven metallipitoisuudet ovatkin laskeneet viime vuosina, mutta piilevästössä ei vielä ole nähtävissä muutosta parempaan”, tällä viikolla väittelevä geologian tutkija Nanna Tuovinen toteaa.
Piileviä käytetään hyväksi vesistöjen laadun arvioimisessa. Piileväyhteisö reagoi veden laadun muutoksiin keskimäärin muutaman päivän – muutaman viikon viiveellä.
Ympäristöhaitat 2018
Yle-Areena 2018, podcast ja mp3 – 48min ohjelma Orijärvestä ja sen ympäristöhaitoista 2018:
Orijärven entinen kuparikaivos on metallivaikutuksiltaan vakavampi ongelma kuin Talvivaaran kaivoksessa nikkelin ja sulfaatin vaikutus. Näin arvioi professori Veli-Pekka Salonen. Helsingin yliopiston geologian yksikkö on tutkinut Orijärven vanhaa kaivosaluetta.
Parisataa vuotta toiminut Orijärven kuparikaivos kuormittaa ympäristöään siis edelleen.
Tutkijat ovat havainneet muun muassa, että piilevät ja muu alkeellinen levästö on kadonnut lähes kokonaan kaivoksen viereisestä järvestä. Metallit tekevät veden myrkylliseksi.
Orijärven kuparimalmissa oli myös sinkkiä, kadmiumia ja lyijyä. Kaivoksen sata vuotta vanha rikastusallas sisältää merkittäviä määriä kuparia, kadmiumia ja sinkkiä, ja ne valuvat Orijärveen. 1900-luvun alussa suomalais-amerikkalainen yhtiö toi sen ajan modernin rikastustavan, vaahdotuksen, Suomeen. Metalleja ei saatu kuitenkaan erotettua, ja jauhettu malmiaines makaa edelleen alttiina pintavesien vaikutukselle.
Suomi on ollut vahva kaivosmaa. Keskiajalta lähtien kaivoksia on ollut liki tuhat, joista monet on kuitenkin suljettu vähäisen toiminnan jälkeen. Kymmenistä vanhoista kaivoksista voi olla edelleen haittaa luonnolle. Kaivoksella on ollut kymmenkunta omistajaa. Viimeiseksi toimivan kaivoksen omistajaksi jäi Outokumpu Oy.
Toimittaja Teija Peltoniemi kiertää emeritusprofessori Salosen kanssa Museoviraston suojelussa olevassa kaivosyhdyskunnassa. Miten vanhoja kaivoksia voisi ennallistaa ja vähentää ympäristökuormitusta?
Yle Areena, linkki mp3 -tiedostoon
Orijärven kaivoksen rikastushiekka-alueen Orijärveen kohdistuvan ympäristövaikutuksen nykytilan selvitys (2016)
Muu tekijä: Helsingin yliopisto, Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Geotieteiden ja maantieteen laitos
Opinnäytteen taso: pro gradu -tutkielmat (pdf – Gradu)
Kaivos suljettiin tekemättä sen kaivosalueelle minkäänlaista varsinaista jälkihoitoa. Läheisen Orijärven sedimenteistä on aikaisemmin tehty raskasmetalli- ja
piileväanalyysejä, joiden tulokset yltävät vuoteen 2000 asti. Aikaisemmat tutkimukset paljastavat Orijärvenkaivokselta peräisin olevan happaman kaivosvaluman vaikuttaneen haitallisesti Orijärveen kaivostoiminnan aikana ja etenkin sen jälkeen.
Kielteisistä ympäristövaikutuksista huolimatta kaivosalueelle ei ole vieläkään tehty jälkihoitosuunnitelmaa tai merkittäviä kunnostustoimenpiteitä. Tutkimuksessa selvitettiin Orijärven kaivoksen rikastushiekka-alueen
tämän hetkinen vaikutus Orijärveen. Tutkimuksessa selvitettiin myös rikastushiekka-aluetta osittain rajaavien turpeella vuorattujen patojen toimivuutta. Kuormitusväylät selvitettiin aiempien tutkimuksien, purojen piileväanalyysien ja valuma-aluemallinnuksen avulla.
Tutkimuksen tulokset osoittavat kaivoksen vaikuttavan edelleen haitallisesti Orijärveen. Vedenlaatutietojen ja piileväanalyysin perusteella Orijärven biologinen tila on huono. Kaivosalueelta virtaa Orijärveen kaksi kuormitusväylää. Toinen väylä kuljettaa saasteita pohjoiselta kaivosalueelta ja toinen rikastushiekka-alueelta. Rikastushiekka-aluetta osittain rajaavien patojen toimivuutta ei voitu todistaa aukottomasti.
Geologian tutkimuskeskus, GTK
Vanhoja kuvia (1908-1950) kaivosalueesta. Copyright Geologian tutkimuskeskus, GTK, Hakku -tietokanta Kuvaajat: Laitakari Ilkka, Eskola Pentti ja Stigzelius Herman
Linkit – Links
- Riihimäen urheilusukeltajat
- Yle-Areena, Orijärvi
- Lähteenmäki Tanja – Pro Gradu
- Tekniikka ja talous – Orijärvi
- Granh Heidi – Orijärvi
- Geologian tutkimuskeskus, GTK
- GTK, Hakku -tietokanta
FIN Defenders 
One comment