”Part 3: abandoned mining site” – Aerial – Förby

Förbyn kalkkikaivos toimi Särkisalon Isossaluodossa 1882–2010 ja sen omisti Karl Forsström Oy. Kaivos lopetettiin talvella 2010.

Ilmakuvaa ja tarinaa kaivoksesta!

Wikipedia 1:

Förbyn kalkkikaivos toimi Särkisalon Isossaluodossa 1882–2010 ja sen omisti Karl Forsström Oy. Kaivos lopetettiin talvella 2010 koska kalkkikiven louhinta nykyistä syvemmältä olisi tullut kannattamattomaksi. Viime vaiheissa kaivos työllisti 7 henkilöä ja sen alin taso oli 530 metrin syvyydessä.

Kaivoksen perusti merikapteeni Karl Teodor Forsström (1850–1912). Förbyssä oli harjoitettu kalkin louhintaa jo 1300-luvulta lähtien mutta Forsström aloitti ensimmäisenä Suomessa teollisen kalkin valmistuksen. Louhinta aloitettiin ensin avolouhoksesta mutta jo vuodesta 1904 lähtien siirryttiin maanalaiseen louhintaan. Förbyn kalkkikiviesiintymä on noin 600 metriä pitkä.

Karl Forsström Ab ja sveitsiläinen Pluess-Staufer Ag perustivat 1981 Oy Förby Ab nimisen yhteisyrityksen joka hoiti kalkkikiven jalostuksen maan päällä kun taas itse louhinta jäi Karl Forsström Ab:n tehtäväksi. Nykyisin kalkkikiven jatkokäsittelyn hoitaa Omya Oy. Omyan tehdas jatkaa toimintaansa kaivoksen sulkemisen jälkeenkin muualta tuodulla raaka-aineella ja hylättyä kaivosta käytetään jatkossa tuotannossa syntyvän silikaattikalkin varastointiin.

11. joulukuuta 1982 kaivoksen alueella tapahtui onnettomuus jossa osa kaivoksesta sortui.

Sortuma synnytti noin 100 metriä halkaisijaltaan olevan ja useita kymmeniä metrejä syvän montun joka nielaisi osan Förbyn maantiestä ja repäisi päädyn vanhasta osuuskaupparakennuksesta. Sortuma-alue on nykyisin aidattu koska montun ympäristössä on vaarallisia halkeamia ja montun reunoilla on sortumavaara. Sortuma ulottuu yli kahdensadan metrin syvyyteen ja johtuu rakoilevasta kiviaineksesta sekä kaivoksen ylemmillä, vanhoilla tasoilla aikanaan tehdystä liiallisesta louhinnasta. Myös uudet sortumat ovat mahdollisia. Ensimmäinen sortuma kaivoksen yläosassa tapahtui jo ennen toista maailmansotaa.

Kalkkikaivos lähiympäristöineen on merkittävä lepakoiden elinympäristö ja talvehtimispaikka.

Wikipedia 2:

Lohjan Kalkkitehdas sai alkunsa merikapteeni Karl Forsströmin vuonna 1897 Lohjan Virkkalaan perustamasta kalkkiuunista. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen yhtiö aloitti Virkkalassa myös sementin valmistuksen.

Yhtiöstä muodostettiin osakeyhtiö vuonna 1914 ja se listattiin Helsingin pörssiin vuonna 1927. Yhtiön ensimmäinen toimitusjohtaja oli kalkkitehdasta alusta alkaen johtanut Petter Forsström, joka oli Karl Forsströmin poika. Hänen toimitusjohtajakautensa jatkui vuoteen 1962 saakka.

Kalkin ja sementin rinnalle valmistusohjelmaan tulivat myöhemmin kalkkihiekkatiilet, Siporex-kevytbetoni, kiviainekset, valmisbetoni ja betonituotteet. Kalkkilouhoksia ja -kaivoksia yhtiöllä oli Lohjan Ojamolla ja Tytyrissä sekä Sipoossa. Nykyisin Helsinkiin kuuluvan Vuosaaren alueella yhtiöllä oli kaivos, josta louhittiin marmoria. Vuosaaressa toimi myös kalkkihiekkatiiliä ja Siporex-kevytbetonia valmistava tehdas Saseka. Vuonna 1978 Siporexin tuotanto keskitettiin Ikaalisiin vuonna 1972 perustetulle tehtaalle.

Lohja-Rudus:

Nimi Lohja Kalkverk Aktiebolag – Lohjan Kalkkitehdas Osakeyhtiö lyhennettiin vuonna 1975 Oy Lohja Ab:ksi. Vuonna 1993 nimi muuttui omistajavaihdoksen jälkeen Lohja Rudus Oy Ab:ksi. Lyhennetty nimi Rudus Oy otettiin käyttöön 1.1.2008.

Wikipedia 3:

Karl Teodor Forsström (7. 2.1850 – 27.4.1912 Särkisalo) oli suomalainen merikapteeni, joka aloitti kalkkikiven teollisen jalostuksen Suomessa.

Forsströmin vanhemmat olivat Carl Enok Forsström (1829–1895) ja Gustava Erika Troberg (1827–1888). Hän oli naimisissa vuodesta 1872 Olivia Gustava Eklundin (1847–1922) kanssa.

Forsström osti vuonna 1873 Karlbergin maatilan Särkisalosta ja harjoitti maanviljelyn ohella maakauppaa ja meijeritoimintaa. Hän perusti vuonna 1881 Särkisalon Isoonluotoon Förbyn kalkkikivikaivoksen. Forsström harjoitti ensimmäisenä Suomessa teollista kalkinpolttoa. Hän perusti myös vuonna 1897 Lohjan Kalkkitehdas Oy:n jota johtamaan siirtyi hänen poikansa Petter Forsström. Kaivostoiminta Särkisalossa päättyi 2009.

Vuorineuvos Petter Forsströmin lisäksi Karl Forsströmin toinen poika oli Oy Karl Forsström Ab:n toimitusjohtaja, insinööri Bror Karl Fredrik Forsström (1874–1947)

Geologian tutkimuslaitos, Hakku arkisto:

Kuvia kaivoksesta vuosilta 1908 – 1951. Copyright GTK, Herman Stigzelius, Benjamin Frosterus

Linkit – Links

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s