Visit Hanko!

DCIM100MEDIADJI_0454.JPG
Hanko_2018

Vierailtiin Hangossa ja samalla tietenkin piti kuvata kopterilla sataman, vesitornin ja kirkon seutua.

Hanko on kaunis paikka, tyhjästä ei ole syntynyt sanonnat, ”Hangossa paistaa aina aurinko” ja ”Hymyilee kuin Hangon keksi”

Video kuvattu 08/2018, DJI Mavic Pro

Wikipedia kertoo Hangosta seuraavaa:

Hanko on Suomen kaupunki ja eteläisin kunta Uudellamaalla Suomenlahden rannikolla. Kaupungin sijainti on hyvin merellinen Hankoniemen kärjessä, kolmelta suunnalta meren ympäröimänä. Ominaista Hangolle ovat merenrannat ja eritoten hiekkarannat, joita kaupungissa on yli 30 kilometriä.

Hanko mainitaan ensimmäisen kerran 1200-luvun puolivälissä Tallinnassa kirjoitetussa tanskalaisessa itineraariossa satamapaikkana nimeltään Hangethe.

1400-luvulla Hangossa alettiin käyttää satamana Tulliniemen kärkeä, jonka edustalla sijaitsee Gambla Tullen- ja Kobben-luotojen välissä Hauensuoli, kapea, mutkitteleva salmi. Sinne merenkulkijat tekivät aikansa kuluksi kalliopiirustuksia. Hauensuolessa on 650 tunnettua vanhaa kalliokaiverrusta, joista vanhimmat ovat 1500-luvulta. Monet ovat merenkulkijoiden jättämiä nimikirjoituksia ja muita merkintöjä, kuten kuvia ja vaakunoita, ja joukossa on myös paikalla käyneiden kuuluisuuksien jättämiä merkintöjä.

Sataman ja rautatien myötä perustettiin Hangon kaupunki vuonna 1874, koska ulkomaankauppaa sai harjoittaa vain tapulikaupungeista.

Kaupunkiin perustettiin kylpylä vuonna 1879. 1900-luvun alkupuolella Hanko olikin vilkas kylpyläkaupunki. Kaupunkiin rakennettiin ravintolarakennus Hangon Casino kylpylävieraille; villoja eli huviloita ja täysihoitoloita rikkaille venäläisille, joita saapui kesänviettoon junilla ja laivoilla.

Vuoden 2016 lopussa Hangossa oli 8 633 asukasta, joista 8 252 asui taajamissa, 284 haja-asutusalueilla ja 127 asukkaan asuinpaikan koordinaatit eivät olleet tiedossa.

Hanko on kesäkaupunki ja ennen kaikkea merikaupunki. Tämä näkyy parhaiten Itäsataman vierasvenesatamassa, jossa yöpyy veneilykauden aikana noin 7 000 venekuntaa. Purjehduskisoja on lähes joka viikonloppu ja auringonottajia ja uimareita riittää kilometrien pituisille hiekkarannoille.

Hangossa on myös hyvät majoitusmahdollisuudet. Tyypillinen hankolainen majoitusvaihto on kylpyläpuiston vanha huvila, esimerkiksi Villa Tellina, Villa Thalatta, Villa Maija tai Villa Doris. Itäsatamassa on hotellilaiva ja perinteikäs hotelli Regatta on avattu uudistettuna vuonna 2012. Neljän kilometrin päässä keskustasta, Hankoniemen pohjoisrannalla on Hopeahietikon leirintäalue motelleineen. Hangossa on myös hyvä yksityismajoitustarjonta.

Linkit:

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s